Muistatko vielä Ronaldon järkyttävän tukkavirityksen? Kertoi vihdoin syyn omituisen kampauksen takana
Vajaat 16 vuotta sitten muuan Ronaldo räjäytti pankin kahdellakin tavalla - ja kertoi nyt syyn niistä erikoisemmalle. Brasilialaislegenda lunasti lopullisesti poskettomat odotukset vuoden 2002 MM-finaalissa. Ronaldo upotti Saksan kahdella maalillaan ja nousi kaikkiaan kahdeksalla osumalla koko turnauksen maalikuninkaaksi.
Puhetta ei kuitenkaan aiheutunut yksinomaan maaleista. Ronaldo nimittäin tehtaili MM-kisojen aikaan itselleen vähintäänkin uniikin hiusviritelmän. Brassi ajoi päänsä muutoin täysin kaljuksi, mutta jätti pienen tupsun koristamaan kupoliaan otsan yläpuolelle.
