
Israelin iskuja paenneet gazalaiset ovat alkaneet palata kotipaikoilleen. Monet löysivät maanantaina kotitalonsa paikalta maan tasalle pommitetun raunion. Tulitauko on herättänyt toiveita rauhasta, vaikka ei ole varmaa jatkuuko se kuuden viikon jälkeen. YK on arvioinut Gazan jälleenrakennuksen kestävän vuosikymmeniä.
Kolme vuotta ja 130 miljoonaa euroa niellyt remontti kerää kehuja maailmalla.
Meksiko on valmis yhteistyöhön, mutta ei halua alistua Yhdysvaltojen kartellitoimiin.
Musk on viime aikoina veljeillyt Saksan osittain äärioikeistolaisen AfD-puolueen kanssa.
Carolina Hurricanesin suomalaistähti Sebastian Aho oli jälleen kerran jatkoajan tähti.
Presidentti Donald Trump oli luvannut kampanjansa aikana armahtaa vuoden 2021 loppiaisena Capitolin vallanneet ihmiset.
Kehon merkit kertovat, kun on aika jaloitella. Fysioterapeutti Tuula Tulla näyttää helpon liikkeen, jolla voi elvyttää istumisesta jäykistynyttä kehoa työpäivän aikana.
Donald Trump vannoi maanantaina virkavalansa Washingtonissa Yhdysvaltain 47. presidenttinä. Hänen virkaanastujaispäivään sisältyi runsaasti erilaista ohjelmaa, johon osallistuivat amerikkalaisen poliittisen elämän lähes kaikki merkkihenkilöt.
Suuret lupaukset voi olla mahdoton lunastaa, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen.
The Exit 8 julkaistiin PC:lle vuoden 2023 lopussa. Nyt pieni kauhupeli on saatavilla kaikille suurille konsoleille, myynyt miljoonia kappaleita ja elokuvaversiokin tekeillä.
Donald Trumpin allekirjoittama määräys koskien sukupuolta vaikuttaa merkittävästi transsukupuolisiin amerikkalaisiin.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости