Jalkapallo | Manchester Cityn Rodri synkensi lisäajalla Arsenalin lauantain
Valioliigan kärkijoukkue City nousi väkisin tasoihin ja miesylivoimalla vierasvoittoon.
Valioliigan kärkijoukkue City nousi väkisin tasoihin ja miesylivoimalla vierasvoittoon.
Todennäköisesti sama tekijä onnistui huijauksessa väärennettyjen kokouspöytäkirjojen avulla. Porsaanreiän vuoksi käytännössä kuka vain voi tehdä itsestään toisen omistaman yrityksen johtajan.
Elfving on seurueensa kanssa kiertänyt paljon Suomen erämaita.
Harry Kane harmitteli jälleen yhtä hukattua maalipaikkaa.
Kukaan ei loukkaantunut ampumisessa, mutta poliisi on ottanut kiinni kolme ihmistä.
Koronatesteihin on nyt kova ruuhka. Kuvituskuva.
Prinssi Andrew’ta syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Jonne Virtanen iskee luistimet naulaan tämän kauden päätteeksi.
Ihmisiä uudenvuodenaattona kauppakeskuksessa Dubaissa.
Ranskassa kaikkien kuusi vuotta täyttäneiden tulee käyttää maskia tietyillä julkisilla paikoilla maanantaista alkaen.
Nainen oli hengissä, kun kone teki hätälaskun Islantiin.
Reijo Jylhä iloitsi Johanna Matintalon sprintin kolmannesta sijasta.
Poliisi sai hälytyksen Sörnäisten metroasemalle lauantaina iltapäivällä. Kuvituskuva.
Investointiuutisten mukaan muutama nykyinen laitos laajennetaan sekä noin 25 uutta biokaasulaitosta rakennetaan eri puolelle Suomea.
Esitysluonnoksen mukaan ydinvoimaa voidaan pitää kestävänä liiketoimintana. Komission on arvioitu julkaisevan esityksen tammikuun puolivälissä.
Jari-Matti Latvala ei pääse tutustumaan erikoiskokeisiin.
Kobayashi voitti myös avauskilpailun Oberstdorfissa.
Testauspistettä pyörittävä 9 Lives kertoo, että ongelmat on nyt ratkaistu ja testiin pääsee jälleen.
Silmävammoja sattui Helsingin yliopistollisen sairaalan silmätautien klinikan mukaan alueella aiempia vuosia enemmän.
Kiinalaismiehen lava-auton kyydissä oli 170 säkkiä kolikoita. Kiinalainen mies oli säästänyt vuosia rahaa autoa varten ja sai viimein tarvittavan rahasumman kasaan. Hän ajoi autoliikkeen pihalle lava-autolla, jonka kyydissä oli 170 säkkiä kolikoita yhteensä 130 000 yuanin eli noin 18 000 euron arvosta. Autoliikkeen myyjä lähetti rahat laskettavaksi paikalliseen pankkiin. Suurin osa oli yhden sentin kolikoita ja pankin henkilökunnalta kului koko päivä kolikoiden laskemiseen.
Rupert Grint (vas.), Emma Watson ja Daniel Radcliffe Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan ensi-illassa.
”Näin siinä nyt pääsi käymään, että ilmoittautuminen on laitettu vetämään”, Ahonen sanoi.
Ryoyu Kobayashi hyppäsi vakuuttavasti Garmischissa.
Arkkiatri Risto Pelkonen puhuu pienen ihmisen puolesta. Aarteen haastattelussa vuonna 2013 hän esitteli kaarnasta veistämäänsä pikkuväkeä, jota tehdessään hän ehtii ajatella maailman menoa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости