Kabulin kanavaan kaadettiin 3000 litraa alkoholia
Nangarharin kanava Afganistanin itäosassa. Kuvituskuva.
Nangarharin kanava Afganistanin itäosassa. Kuvituskuva.
Britannian tennistähti ei osallistu tiistaina Melbournessa alkavaan turnaukseen.
Osapuolten näkökulmat ovat niin kaukana toisistaan, että valtakunnansovittelija ei ainakaan toistaiseksi osallistu sovitteluun.
Pikkupakkaset jatkuvat maanantainakin, lumiukontekosäätä luvassa aikaisintaan tiistaina.
Karim Benzema ei löytänyt tehoja Getafen kotikentällä.
Luonto-oppaan mielestä Gran Canarialla kannattaa viettää aikaa muuallakin kuin rannoilla, baareissa ja hotelleissa. Nähtävää riittää.
Ammattiliitot ovat antaneet lakkovaroituksia myös mekaanisen metsäteollisuuden yrityksiin, koska ne eivät suostu neuvotteluihin liittojen kanssa.
Ivonka Survilla on toiminut pakolaishallituksen presidenttinä vuodesta 1997. Kuukausiliitteen haastattelussa hän kertoo vaiheikkaasta elämästään, arvostelee Valko-Venäjän nykyjohtoa ja lähettää viestin Suomelle.
Suomessa tietysti tutkitaan monia eri asioita. Monet asiantuntijat koittavat saada viestiä läpi poliittisille päättäjille. Jos ajattelee taaksepäin useita vuosia niin onko poliitikot tehneet juuri mitään tiettyjen asioiden suhteen. Esimerkiksi noin viisi vuotta sitten EVA julkaisi tutkimuksen missä todettiin että on nyt vähän yli 79 000 suomalaista kadonnutta työmiestä, he eivät ole töissä, he ovat tutkijoiden mukaan...
Teollisuusliiton lakkovaroitus teknologiateollisuuden työnantajille on talven ensimmäinen suuri työriita.
Tartunnoissa saattaa tällä viikolla mennä Uudellamaalla 20 000 tartuntaa rikki, mikä tarkoittaa satojatuhansia altistuneita.
Tapauksen selvittelyä jatkavat Itä-Suomen aluehallintovirasto ja poliisi.
Vesistöjen suurin ongelma on rehevöityminen. Ravinnepäästöjä tulee vähentää kaikista lähteistä, erityisesti hajakuormituksesta.
Lääketiede on kohdellut naisia kaltoin läpi historian, osoittaa brittitutkija Elinor Cleghorn teoksessaan Sairas ja viallinen.
Uusien säädösten myötä Kiinan markkinoillepääsyyn liittyvä riskinarviointi laajenee koskemaan 14 uutta elintarvikekategoriaa.
Voi olla, ettei Andrew’ta enää jatkossa nähdä sotilaspuvussa ja arvomerkeissä.
Venäjän mediaa kiinnosti Niinistön puheessa erityisesti Venäjän vaatimusten ristiriitaisuus Euroopan kannalta.
Jääkiekko ja jalkapallo muodostavat IL:n pitkävetovihjeiden selkärangan.
Poliisi tyhjensi ja sulki ravintolan Pieksämäellä. Kuvituskuva.
Ottelu Avtomobilist Jekaterinburgia siirtyy vastustajan sairaustapausten ja niistä seuranneiden karanteenien takia.
Sodan uhka kaikui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheessa.
Eniten kesken ovatietojärjestelmiin liittyvät muutokset, kertoo osastopäällikkö Kari Hakari sosiaali- ja terveysministeriöstä.
50 vuotta sitten tehty Smith-Polvisen liikennesuunnitelma olisi mullistanut Helsingin täysin. Moottoritiet olisivat murjoneet muun muassa Punavuoren ja ison osan Helsingin keskustaa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости