Olympialaiset | Olympialaisten lemmenparia koetellaan – tähtiurheilija kertoo kaipuustaan: ”Saan katsoa, mutten koskettaa häntä”
Mikaela Shiffrin ja Aleksander Aamodt Kilde joutuvat pitämään näppinsä erossa toisistaan.
Mikaela Shiffrin ja Aleksander Aamodt Kilde joutuvat pitämään näppinsä erossa toisistaan.
Valtteri Bottakselle tuli yllättävä meno.
Bachelor 2022 -ohjelmassa rakkautta etsii 32-vuotias urheilutoimittaja Timo Harvey.
Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin.
Komissio teki oikein, kun ydinvoima otettiin EU-luokituksessa suotavimpien kohteiden investointikategoriaan. Myös maakaasu pääsi samaan sarjaan – mille ei ole perusteita.
Suomen maa-alueista ja sisävesistä on nykyisellään suojeltu 17 prosenttia ja merialueista kymmenen prosenttia, joten tiukimmankin suojelun velvoite olisi jo täytetty.
Mielenosoittajat vastustavat ainakin koronarajoituksia, hallitusta ja bensan korkeaa hintaa.
Osinkoverohuojennusta menee 680 miljoonaa euroa. Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverohuojennuksesta muodostuva verotuki nousee valtiovarainministeriön arvion mukaan kuluvana vuonna 680 miljoonaan euroon. Verotuesta lähes kolme neljäsosaa menee suurituloisimpaan kymmenykseen kuuluville, ja tutkijat pitävät sitä laajasti taloudelle haitallisena. – Tuleva kehysriihi on hallituksen viimeinen tilaisuus puuttua ongelmaan, Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen arvioi Poikkeuksellinen järjestelmä Hietanen toteaa Finnwatchin sivuilla... Читать дальше...
Ampumahiihtäjä Valeria Vasnetsova haluaa kotiin Pekingistä.
Frida Karlsson ja William Poromaa ovat pitäneet yhtä jo monta vuotta.
Kaupungin liikuntajohtaja kertoo, että uimahalliin pyritään löytämään vuokratyövoimaa pikaisella aikataululla. Sen jälkeen kakkoskerroksen kahvilakin voitaisiin avata.
Ypäjälle kaavailtu, kansainväliset vaatimukset täyttävä askellajien kilpa-areena oli Islanninhevosyhdistyksen, SRL:n ja Heovsopiston yhteishanke.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Facebookin emoyhtiö Metan kurssiromahdus ja markkinoiden epävakaus herättävät sijoittajissa paljon kysymysmerkkejä. Kurssien ennustaminen on nyt niin monen muuttujan varassa, että tekninen analyysi ja analyytikkojen kannat näyttävät usean yhtiön kohdalla päinvastaisia suosituksia. Tällöin ison kuvan hahmottaminen voi auttaa, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Pekka Raeste.
Euroopan unionin tiedottaja Peter Stano kutsui Venäjän toimintaa ”mahdottomaksi hyväksyä”. Venäjä sanoi perjantaina, että pallo on nyt Saksalla.
Ruusuvuori kukisti tšekkiläisen Jiri Veselyn.
Johtajalääkärin mukaan vertailu kaupungin omiin terveysasemiin ole kuitenkaan tässä vaiheessa reilua, koska yksityinen puoli ei ole osallistunut korona-asioita yhtä paljon kuin julkinen.
Poliisi tutkii henkirikosta tappona. Kuvituskuva.
Michael Joseph Jackson Jr ja Paris Jackson nähtiin tiistaina MJ-musikaalin New Yorkin ensi-illassa.
Huomio kiinnittyy välittömästi yksinkertaisempaan takasiipeen ja jättimäisiin renkaisiin.
Carlsberg ennakoi, että nousevilla hinnoilla voi olla negatiivinen vaikutus kulutukseen.
23- ja 19-vuotiaat miehet määrättiin vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa perjantaina.
Keuhkot ovat koronaviruksen tulilinjassa. Osa taudista toipuneista huomaa, että pienikin fyysinen rasitus hengästyttää ja puuskuttaa. Lääkäri Jarkko Mäntylä kertoo, tarvitseeko asiasta olla huolissaan ja miten keuhkojaan voi helliä.
Koneen uskotaan pudonneen Thingvellirin kansallispuiston alueelle. Se oli noussut ilmaan torstaina Reykjavikista maisemalennolle.
Ylen dokumentti Turkisvaltakunta pääsee poikkeuksellisen lähelle nuoria turkistarhaajia Uudessakaarlepyyssä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости