Merkittävä tiedenainen oli pohjoisen kansanperinteen väsymätön kerääjä.
Haredien eristetystä elämästä tuli Netflix-hitti. Jerusalemissa he torjuvat ulkopuoliset mutta heidän vaikutuksensa kasvaa. Purim-juhlapäivänä hareditutkija tekee poikkeuksen ja ottaa mukaansa synagogaan ja tansseihin.
Lämpenemistä kiihdyttäviä päästöjä ei ole saatu vähentymään, vaikka ilmastokriisi näkyy jo kaikkialla maailmassa. Suomessa isossa roolissa ovat paitsi energiantuotannon tulevaisuus myös maatalouden ja ruoantuotannon päästöt.
Toimittaja Anna-Stina Nykänen on purkanut Tunne Suomi -juttusarjassa Helsingin ja muun Suomen vastakkainasettelua. Nyt sarja päättyy, ja Nykänen kertoo, mitä Suomen kiertäminen hänelle paljasti.
Onni Nummela nähdään televisiossa Lego Masters Suomi -ohjelman nuorimpina kilpailijana ystävänsä Velmeri Männikön kanssa. Nummela toivoo ohjelman opettavan, ettei teini-ikäisenä tarvitse luopua harrastuksista, vaikka ne tuntuisivat muiden mielestä noloilta.
HS selvitti, mikä on Suomen valtiojohdonkin tutkima niin sanottu Norjan Nato-malli. Taustalta paljastui norjalaista sisäpolitiikkaa ja vihamielisen suurvallan pelkoa.
Elokuvakerman reaktio Will Smithin käytökseen on silkkaa tekopyhyyttä. Hehän itse tekevät liukuhihnalta elokuvia, joissa toivottu reaktio väkivaltaan on nauru.
Suomalaiset tuntevat toisiaan ja hallintoa kohtaan luottamusta, joka vahvistuu kriiseissä. Ero vaikkapa Venäjään on valtava.
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Sarjassa käydään kovaa peliä puhelinverkosta Pietarissa ja Tukholmassa.
Uskon vahvasti, että hyvinvoivat ja iloiset hoitajat ovat yksi parhaista lääkkeistä heidän palveluitaan tarvitseville.
Vakavista perheväkivaltatapauksista ei ole otettu opiksi.
Lähes kaikki koronavirukseen kuolevat suomalaiset ovat jo valmiiksi sairaita, kertoo johtava asiantuntija Sirkka Goebeler THL:stä.
Jessica Chastain voitti roolistaan Oscarin.
Yhteiskunnan talkoisiin on kaikkien osallistuttava.
Kohtuullinen asiakasmäärä ja riittävä aika yksittäistä lasta kohden, palveluiden saatavuus ja työntekijöiden pysyvyys ovat kaikki lastensuojelun tuloksellista työtä edistäviä tekijöitä.
Kantapalveluissa omaisen voi valtuuttaa asioimaan puolestaan vain sähköisesti.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости