Hannes pysäytti Leo Messin rankkarin – esittelee nyt ohjaamaansa elokuvaa Helsingissä
Hannes Thor Halldorsson juhli 1–1-tasapeliä ennakkosuosikki Argentiinan kanssa.
Hannes Thor Halldorsson juhli 1–1-tasapeliä ennakkosuosikki Argentiinan kanssa.
Valtteri Bottas hakee jälleen hyvää sijoitusta Alfa Romeollaan.
Cold Response -sotaharjoitukset järjestetään joka toinen vuosi.
Suomessa pisimmät prc-testeillä todennetut koronavirusinfektiot ovat olleet muutaman viikon pituisia, Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireistä kerrotaan.
Painopapereissa 24‒32 tuntia lisää työaikaa ja palkanmaksutakuu kahdelle ensimmäiselle sopimusvuodelle.
Ano Turtiaisen yhtiö myy esimerkiksi voimailuvälineitä.
Myös Mikko Korhonen ja Kalle Samooja ovat menossa viikonlopun päätöskierroksille.
Styles julkaisee uuden albumin toukokuussa.
UPM:n pääkonttori sijaitsee Helsingin Töölönlahden läheisyydessä.
Jari ja Vanessa Kurri ovat nyt ainoat jäsenet Jokerien ja Jack Promotionsin hallituksessa. Jari Kurri etsii seuraan rinnalleen uusia omistajia.
Paperiliiton ja UPM:n työehtoriita on ratkennut. Paperiliiton hallitus on hyväksynyt UPM:n liiketoimintoihin annetun sovintoehdotuskokonaisuuden. Paperiliitto on tänään perjantaina ilmoittanut sovittelija Leo Suomaalle hyväksyvänsä UPM:n kaikkien viiden liiketoiminnon sovintoehdotukset uusiksi yrityskohtaisiksi työehtosopimuksiksi yksimielisesti. Myös UPM:n liiketoiminnot hyväksyivät sovintokokonaisuuden. Saavutetut ratkaisut kattavat UPM:n kaikki paperiliittolaiset jäsenet. – Lakkorivit pitivät koko 112 päivää kestäneen lakon ajan. Читать дальше...
Kansanedustaja Mikko Kärnän mielestä Jokereita pitäisi rangaista veljeilystä Putinin kanssa. Jokerien omistajaa Jari Kurria hän vaatii pakotelistalle.
Emil Ruusuvuori ylsi Barcelonassa kolmannelle kierrokselle.
UPM ja Paperiliitto solmivat peräti nelivuotiset työehtosopimukset. UPM sai läpi tahtonsa liiketoimintokohtaisista työehtosopimuksista. Metsäyhtiö UPM:n ja ammattiliitto Paperiliiton katkera työehtoriita on ratkennut. Paperiliiton hallitus on hyväksynyt UPM:n liiketoimintoihin annetun sovintoehdotuksen.
Hesburger avaa uuden tuotekehitysravintolan Turun keskustaan. Siellä voi nähdä huippukokkeja, osallistua Hesburgerin tuotekehitykseen ja juoda alkoholia.
Birdlifen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa painottaa ihmisten ja valkoposkihanhien rinnakkaiseloa, mutta pitää lennokkien käyttöä karkottamisessa lähtökohtaisesti ihan hyvänä vaihtoehtona.
Poliitikot haluavat keskuksen Jokiniemeen, maankäytön virkamiesjohto toista mieltä.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan poika katosi perjantaiaamuna.
Uudet nelivuotiset sopimukset ovat mallia 2+2 vuotta, ja palkankorotuksista neuvotellaan uudestaan kahden vuoden kuluttua.
Suomen lisäksi eniten hyväksyttyjä opiskelijoita tuli Kiinasta, Yhdysvalloista, Bangladeshista ja Espanjasta.
Kun markkinavoimien sanelemat säännöt olivat tehneet politiikasta vaihtoehdotonta, kansa protestoi vaaliuurnilla äänestämällä äärioikeistoa. Ranska äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella ensi sunnuntaina. Edellisten vaalien toisella kierroksella Emmanuel Macron päihitti Marine Le Penin selvästi, mutta nyt on odotettavissa – tai pelättävissä – jännitysnäytelmä. Ranska voi saada äärioikeistolaisen presidentin, mikä järisyttäisi koko Eurooppaa. Ranska järisi tasan 20 vuotta sitten....
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Lauantaina vain etelässä on enää 10–15 asteen lukemia.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости