Kirjallisuus | Sirpa Kähkönen luopuu Kirjailijaliiton johtajuudesta: ”Pandemian kurittama kirjallisuuskenttä on ollut voimia syövä työympäristö”
Toistaiseksi Kirjailijaliiton puheenjohtajan tehtäviä hoitaa Virpi Hämeen-Anttila.
Toistaiseksi Kirjailijaliiton puheenjohtajan tehtäviä hoitaa Virpi Hämeen-Anttila.
Vuoden euribor kipusi tiistaina liki 1,4 prosenttiin. Edellisen kerran 12 kuukauden euribor oli yhtä korkealla huhtikuussa 2012.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) kanssa juhlineilta ihmisiltä tuli jälleen uutta kuvamateriaalia julkisuuteen. Tilanne on karannut pääministerin käsistä.
Pääministeri Marin vahvisti, että sosiaalisessa mediassa leviävä kuva on Kesärannasta ja se on kuvattu heinäkuun alussa Ruisrockin jälkeen.
Niinistö piti suurlähettiläille synkän mutta peräänantamattoman puheen.
Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pitämässään puheessa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen tyrmäsi myös Sdp:n koulutuspoliittisen linjan.
Dopingtestaaja Maija Kopo tekee työkseen yllätysvierailuja urheilijoiden luokse. Hän saattaa löytää itsensä keskeltä mitä odottamattomampia arjen tilanteita.
Erin ja Lauri Tähkä haravoivat samaa yleisöä ja maastoa. Aikuisen maun ja suurten tunteiden radiopoppia, jossa on sopivissa määrin kuokka puutarhan mullassa ja kumpparit jalassa, kirjoittaa kriitikko Arttu Seppänen.
Perinteisesti lippuhuijausten määrä nousee dramaattisesti, kun tapahtuma on loppuunmyyty ja lipuille on ylikysyntää.
Topi Raitasen oli määrä kilpailla keskiviikkona Lappeenrannassa kotimaisen gp-sarjan päätöskilpailussa, mutta kisa jää nyt väliin.
Hallituksen tiedottajan mukaan yksityiskoneiden päästörajoitukset lähettäisivät viestin, että samat säännöt koskevat kaikkia.
Riikka Kaihovaaran dokumentti on konkreettinen täsmäisku tutkijan työhön pölyttäjien parissa.
Suomalainen S-ryhmä ei aio ryhtyä jäädyttämään tuotteiden hintoja, vaan kertoo pyrkivänsä laajempaan tuotteiden edulliseen hintatasoon.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei halunnut tiistaina kommentoida Marinin anteeksipyyntöä tai Kesärannasta otettua kuvaa millään tavoin. Yleisellä tasolla hän kuitenkin vaati Marinilta vahvempaa johtajuutta asiakysymyksissä.
Aiemmin tänään suurlähettiläille puhui presidentti Sauli Niinistö.
Elokuvapalkinto viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa.
Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan Hyundain korealainen alihankkija CL Corp on rikkonut useasti työvoimasäännöksiä palkkaamalla alle 16-vuotiaita työntekijöitä.
Helmarien tilapäinen päävalmentaja Marko Saloranta on aloittanut naisten maajoukkueen nuorentamisen. Hän haluaa palauttaa Helmarien puolustuspelin vahvuudet ja kehittää hyökkäyspeliä monipuolisemmaksi.
Matti Nykäsen muistomerkki tulee Hippoksen liikuntapuistoon. Muistomerkki paljastetaan 7. syyskuuta.
Pitkään viranomaisia pakoillut Perttu Nousiainen sai tunnustamisella kolmanneksen alennuksen tuomioonsa. Nousiainen vangitaan heti päätöksen antamisen jälkeen viikon päästä.
Pandemiavuosien jälkeen Sampo-nukketeatterifestivaali täyttyy taas kotimaisista ja kansainvälisistä vierailuesityksistä. Vierailuesitykset tulevat Ranskasta, Britanniasta, Tšekistä ja Kreikasta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости