HS Turku | Juomaguru Tapio Lehtoaho jäi eläkkeelle eilen 50 vuoden uran jälkeen – Huomenna hän palaa työpaikalle
Tapio Lehtoaho tuli 15-vuotiaana töihin turkulaismarkettiin, jossa viihtyi eläkeikään asti. Vuosia kertyi 49.
Tapio Lehtoaho tuli 15-vuotiaana töihin turkulaismarkettiin, jossa viihtyi eläkeikään asti. Vuosia kertyi 49.
Lentäjien ammattijärjestö vaatii 5,5 prosentin palkankorotusta.
Ikäihmiset saavat kattavan aterian puolellatoista eurolla Tuusulassa, kun koulujen hävikkiä vähentävä ruokailu alkaa jälleen.
Hallitus esittää budjetissa joukkoliikenteelle väliaikaista verohelpotusta eli arvonlisäveron laskemista nollaan. Vasemmistoliiton ja vihreiden riveistä päätöstä ulottaa alennus myös lentoliikenteelle kritisoidaan hölmönä ja älyttömänä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Tavallista enterorokkoa aiheuttavan viruksen lisäksi Turusta on löydetty enterovirustyyppiä, joka aiheuttaa vaikeita hengitystieinfektioita. Tyksissä on parhaillaan sairaalahoidossa useita perusterveitä lapsipotilaita hankalan hengenahdistuksen vuoksi.
THL:n tutkimuspäällikkö pitää koronataudin vasta-ainetestejä harhaanjohtavina. Rokotteen ottaneelle vasta-ainetesti kertoo lähinnä sen, että hän on ottanut rokotteen.
Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtisen mukaan yhdistelmä sähkön arvonlisäveron alennusta ja sähkötuista auttaa kaikkia kansalaisia.
Scania-keskuksen pihalla saa valokuvata raskaita ajoneuvoja tulevana lauantaina.
Henkilökuljetusten arvonlisävero laskee nollaan tammi–huhtikuussa.
Between-niminen välitiloja tutkiskeleva esitys asettaa Kaija Saariahon teosten lomaan Matias Vestergårdin ja Sebastian Hillin sävellykset, mutta aineksista ei synny yhtenäistä musiikkiteatteriteosta, kirjoittaa Samuli Tiikkaja.
Ruotsi-ottelun juoksutapahtuma sulkee osan Helsingin kaduista moottoriajoneuvoilta ja joukkoliikenteeltä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ei osallistu tiistaina kuolleen Mihail Gorbatšovin hautajaisiin. Hautajaiset pidetään lauantaina Moskovassa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости