Markkanen johti Suomen puolivälieriin heittämällä ennätykselliset 43 pistettä.
Suomi kukisti Kroatian ja eteni koripallon arvoturnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1967.
Ruotsalaiset äänestävät sunnuntaina valtiopäivävaaleissa Vaalikeskusteluissa puolueet ovat väitelleet kiivaimmin muun muassa sähkön hinnasta ja ydinvoimasta, jengirikollisuudesta sekä koulutuskysymyksistä. HS kysyi paikallisilta, mikä on heille tärkein kysymys vaaleissa.
Ruotsin pääministerin paikasta taistelee sunnuntain vaaleissa kaksi poliitikkoa, Magdalena Andersson ja Ulf Kristersson. Tilanne ennen äänestyspäivää oli äärimmäisen tasainen. Huomio kiinnittyy myös siihen, kuinka suureksi nationalistipuolue ruotsidemokraatit kasvaa.
Ruotsi äänestää tänään valtiopäivävaaleissa. Tilanne oli ennen ratkaisun hetkiä hyvin tasainen. HS seurasi, kun pääministeri Magdalena Andersson äänesti Nackassa.
Verstappen voi varmistaa uransa toisen maailmanmestaruuden jo seuraavassa kilpailussa, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Jan Vilén.
Suomen maajoukkueella on ennenkin ollut joukkuepeli. Nyt sillä on myös huippuyksilöitä.
Suomi eteni Markkasen mahtiesityksen siivittämän kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa. Markkasta ei saanut kuriin kukaan, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Jan Vilén.
Pitkässä työehtokiistassa on vähän pelimerkkejä sovun rakentamiseen, sanoo valtakunnansovittelija.
Kymmenet miljoonat Afrikan sarven alueen asukkaat kärsivät jo nyt ruokapulasta. Tilanne olisi vakava ilman Venäjän sotatoimiakin.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости