Musk on ostotarjouksensa jälkeen ilmoittanut, että hän haluaa perääntyä yrityskaupasta vedoten vääristeltyihin tietoihin.
Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan Venäjä on siirtänyt varoja puolueille, virkamiehille ja poliitikoille yli kahdessakymmenessä maassa saavuttaakseen vaikutusvaltaa ulkomailla.
Perheet saavat jatkossa monia eri palveluja saman katon alta.
Hanno Möttölä ei ollut tyytyväinen, vaikka Suomi johti suursuosikki Espanjaa tauolla yhdeksällä pisteellä.
Venäjän reserviläiset muodostavat niin sanotun yleisen reservin eli heillä ei ole suomalaiseen tapaan valmiita yksiköitä ja jatkuvia kertausharjoituksia.
Kazakstanin pääkaupunki Nur-Sultan tunnetaan tästedes Astanana, joka oli pääkaupungin nimi vuoteen 2019 asti.
Sammutustöissä on ollut apuna myös helikopteri.
Komissio esittää uutistoimisto Reutersille vuodetun esitysluonnoksen mukaan myös niin sanotun windfall-veron käyttöönottoa.
Jos eduskunta hyväksyy esityksen, se mahdollistaisi hoitajaliittojen työtaisteluiden rajoittamisen.
Tällaista on arki Helsingin päiväkodeissa. Vanhemmat kertovat vessaan unohdetuista lapsesta ja ruudusta, jolla rauhoitetaan kokonainen lapsiryhmä. Ongelmat johtuvat osin työvoimapulasta, jota Helsinki yrittää ratkoa sulkemalla leikkipuistoja ja siirtämällä henkilökuntaa päivähoidon puolelle.
Armenian mukaan Jermukin, Gorisin ja Kapanin kaupunkeja pommitettiin varhain tiistaina. Se kutsui tekoa Azerbaidžanin ”mittavaksi provokaatioksi”. Azerbaidžanin mukaan kyseessä oli Armenian hyökkäys.
Lännestä on saapumassa matalapaine, joka jää Suomen ylle loppuviikoksi.
Ressun yläasteella on muutaman oppilaan ryhmä, jotka käyttävät sähkötupakkaa vessoissa toistuvasti. Ryhmä tiettävästi sopii etukäteen, missä milloinkin poltellaan.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости