Yritykset | Ravintolayhtiö Noho antoi positiivisen tulosvaroituksen
Noho Partners nostaa tämän vuoden ohjeistustaan sekä liikevaihdon että liikevoittomarginaalin osalta.
Noho Partners nostaa tämän vuoden ohjeistustaan sekä liikevaihdon että liikevoittomarginaalin osalta.
Temppuilevat moottoripyöräilijät ovat löytäneet Espoon keskuspuiston luvattomiin ajoihinsa.
Monissa Iranin yliopistoissa järjestettiin sunnuntaina mielenosoituksia, joita Iranin turvallisuusjoukkojen kerrotaan taltuttaneen muun muassa kyynelkaasulla.
Kalle Rovanperä varmisti sunnuntaina uransa ensimmäisen rallin maailmanmestaruuden. Onnittelut tulivat Norjan ja Ruotsin suunnalta.
Rikkinäinen ovi Triplassa aiheuttaa päänvaivaa Itä-Pasilan suunnasta saapuville. Kauppakeskus joutuu suunnittelemaan kokonaan uuden ratkaisun.
Pakokauhu levisi jalkapallo-ottelun jälkeisissä levottomuuksissa, kun poliisi käytti kyynelkaasua. Tuhannet katsojat olivat rynnänneet sitä ennen kentälle. Arema FC:n valmentaja Javier Roca kertoi pelaajiensa käsivarsille kuolleista kannattajista.
Lokakuinen perjantai kaksikymmentä vuotta sitten oli kääntynyt illaksi. Ihmiset vaelsivat viikonloppuostoksilla kauppakeskus Myyrmannissa. Ensimmäisen kerroksen penkillä istui nuori mies reppu sylissään.
Itärajalle suunniteltiin aitaa torjumaan villisikoja. Aidasta olisi tullut melkoinen reikäjuusto. Rakentamiseen ei ryhdytty.
Yrityksille on luotava otollinen toimintaympäristö koko yhteiskuntaa hyödyttävien innovaatioiden kehittämiseen.
YK:n mukaan iskun pääasiallisina uhreina olivat tytöt ja nuoret naiset. Mikään ryhmittymä ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.
Katainen toimi valtiovarainministerinä, kun Suomi myönsi osaltaan tarvittavat luvat ensimmäisen kaasuputken rakentamiseksi.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости