Jääkiekko | Tappara yritti kuittailla Ilvekselle, mutta naapuri sai viimeisen naurun
Ilves ja Tappara kohtaavat Tampereen paikallisottelussa perjantaina.
Ilves ja Tappara kohtaavat Tampereen paikallisottelussa perjantaina.
Valitukset metsästysluvista sekä Luonnonvarakeskuksen tuoreet selvitykset johtivat uuteen harkintaan. ”Varmasti syksyn aikana ratkaisut tulevat”, sanoo ministeriön virkamies.
Lopullista päätöstä Savoy-teatterin kohtalosta ei olla tehty, mutta kaupallinen kumppani pyritään löytämään vuoden loppuun mennessä. Säästötavoitteita uudella mallilla ei kaupungin toimialajohtajan mukaan ole.
RH-Entertainment perustelee velkasaneerauksen tarvetta muun muassa koronapandemialla, vaikka teki koronavuosina voittoa lähes 1,5 miljoonaa euroa.
EU-maiden lisäksi paikalle on kutsuttu 17 eurooppalaista maata. Myös Britannia ja Turkki tulevat paikalle.
Elokapina esti liikenteen kulun Eduskuntatalon kohdalta kello 17 torstai-iltana. Aktivistit vaativat hallitukselta luontokatoa pysäyttäviä toimia. HS näyttää Ilta-Sanomien suoraa lähetystä.
Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Annie Ernaux tutkii sitä, millaista on olla ihminen tässä ajassa.
Britannian tuoreen pääministerin Liz Trussin ensimmäinen kuukausi ei hemmotellut sijoittajia.
Mikkelin Jukurit jatkaa Jokisen komennossa.
Prahan huippukokouksessa uusi eurooppalainen ryhmittymä miettii keinoja Vladimir Putinia ja Venäjän sotapolitiikkaa vastaan. Myös Euroopan unionilla on kiire vahvistua geopoliittisena toimijana ja saada uusiakin ystäviä.
Nobel-komitean viesti on, että autofiktio voi parhaimmillaan tavoittaa kollektiivisen ja yhteiskunnallisen tason.
Hakijoita saatiin vain 13, joista puolet ei täytä kelpoisuusehtoja.
Väärille teille joutunut putkilukkoavain herätti syyskuun alussa huolta monissa turkulaisissa. Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja on saanut selville, että putkilukkoja on anastettu jopa kokonaisina pois seinistä.
Liittovaltion viranomainen kehotti saksalaisia säästämään kaasua nykyistä enemmän.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости