Patrik Laine lahjoittaa rahaa paikalliseen hyväntekeväisyyteen.
Norjalaismedian julkaisemat satelliittikuvat näyttävät, miten Venäjä on siirtänyt suuren määrän strategisia pommittajiaan lentotukikohtaan Kuolan niemimaalle. Suomen puolustusvoimista koneiden siirtoa ei kommentoida.
Palon seurauksena noin 1 200 neliön kokoinen alue rakennuksesta on sortunut.
Polestar 3 on ruotsalaisyhtiön ensimmäinen katumaasturi ja luultavasti syksyn odotetuin sähköauto. Se on pakattu täyteen teknologiaa, joka kertoo paljon autoilun tulevaisuudesta.
Nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin syntyy uusi sarjaporras
Verohallinnon aloittama tehovalvonta pysäyttää osan ulkomailta tilatusta alkoholista tulliin. Viinejä verkosta tilaava Mika Räty aikoo jatkaa tilauksiaan samaan malliin.
Al-Holin pakolaisleirillä elää edelleen kymmenkunta suomalaislasta. ”Käytännössä kaikki kärsivät aliravitsemuksesta”, sanoo lasten kotiuttamista hoitanut Jussi Tanner ulkoministeriöstä.
Presidentti Vladimir Putin vakuutti puheessaan energiamessuilla, että Venäjä voi pakotteista huolimatta hyvin eikä sitä voi syyttää mistään. Gazpromin toimitusjohtaja Aleksei Miller uskoi Euroopan selviävän tulevasta talvesta.
Venäläishiihtäjiä ei näillä näkymin nähdä tulevan talven maailmancupissa.
Kortteliravintolalle on kysyntää äkkiä lähes täyteen rakennetussa Sompasaaressa.
Honkosen ehdotuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajien koulutusvaatimuksia on madallettava nykyisestä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости