Iranilaisen Elnaz Rekabin on spekuloitu joutuneen jopa vankilaan. Hänen tuore Instagram-julkaisunsa herättää lisää kysymyksiä.
Hirvi voi helposti uida kilometrikaupalla mutta sitä voi olla vaikea nähdä vedessä. Meripelastusjohtajan mukaan vesillä ei ole toistaiseksi tapahtunut hirvikolaria.
Espookin julkaisi englanninkieliset paikannimensä, joiden älyäminen vaatii sekä kielitaitoa että paikallistuntemusta.
Marin kertoi kokouksen jälkeen, että hallitus tulee edistämään hankkeen rahoitusta tämän vuoden lisäbudjetissa ja ensi vuotta koskevassa täydentävässä talousarviossa.
Suomessa on arviolta 4 000 kotitaloutta, jotka voivat hakea uutta avustusta.
Naisten todennäköisyydet saada ylennyksiä johtotehtäviin ovat edelleen miehiä kehnommat, ilmenee Yhdysvalloissa tehdystä raportista.
Jokiaholle riitti mitaliin yksi voitto, kun hän pääsi suoraan toiselle kierrokselle.
Vararehtori Tarja Hannuksela sanoo, että tänä syksynä on ollut levottomampaa kuin aiemmin. Valvontaa on tehostettu ja kamerakuvia selvitetään jatkuvasti.
EU:n komissio aikoo esittää yhteisiä kaasuostoja ja yrittää eri keinoin hillitä kaasun hintapiikkejä.
Во вторник в Хельсинки начался семинар НАТО, посвящённый актуальным вопросам безопасности.
Yritysjohtajien, omistajasukujen jäsenien ja sijoittajien lisäksi poistojen pyytäjissä on muun muassa lääkäreitä ja juristeja.
Niinistö kirjoitti odottavansa yhteistyön jatkuvan myös Ruotsin uuden hallituksen kanssa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости