Venäjällä ei ollut suunnitelmaa miehitettyjen alueiden liittämisestä, hersonilainen kaupunginvaltuutettu Myhailo Hontšar kertoo HS:lle. Nyt yhteydet Hersoniin ovat poikki.
Eurooppa-liiga ottelu alkaa kello 22.00.
Törkeistä rikoksista epäilty korkea virkamies vastasi muun muassa marjanpoimijakiintiöitä koskevista neuvotteluista Thaimaan hallituksen kanssa.
Tapparan valmentajaksi huhuttu Rikard Grönborg katkaisisi peräti 13 vuoden kauden, jonka aikana pääsarjassa ei ole ollut ulkomaalaista valmentajaa, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Riku Teiskonlahti.
Euroopan keskuspankki muutti yhtä lausetta torstain korkokokouksen lausunnossa. Se voi merkitä, etteivät korot nouse enää yhtä nopeasti kuin tähän asti kuluvana vuonna.
Ruusuvuori hävisi maailmanlistan 11:ntenä olevalle Hubert Hurkaczille.
Oppositiopuolueiden mielestä Euroopan unioni ei saa tehdä sellaista ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, joka liittyisi metsien käyttöön.
Sanna Marinille on tärkeää, että hallitus pitää kiinni arvonnousuverosta, josta se on aiemmin sopinut. Samaan aikaan hallituksen työryhmä käsittelee, ”mitä asioita ei välttämättä eduskuntaan ehditä viemään”.
Ministeriö: Lisärahoituksella pyritään vakauttamaan telakan toimintaedellytyksiä niin, että hanketta pystytään jatkamaan.
Dark Atlas -valokuvasarjallaan Perttu Saksa halusi tehdä energiariippuvuuden näkyväksi. Aihe on äärimmäisen ajankohtainen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости