Venäläisnaisen passista löytyi useita väärennettyjä Schengen-leimoja, kun hän oli poistumassa Suomesta Venäjälle.
Työllisten määrä kasvoi lokakuussa 261 000:lla, mikä oli ekonomistien ennakkoarvioita enemmän.
Venäjän vetäytyminen Hersonissa Dneprjoen itärannalle voi olla sotilaallisista syistä välttämättömyys, arvioi sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.
Uutistoimisto Reuters kertoo, että maailman suurin kryptovaluuttapörssi Binance on välittänyt kahdeksan miljardin dollarin arvosta iranilaisia kauppoja Yhdysvaltain Iranille asettamista sanktioista huolimatta.
Seksimessuilla avustajana toiminut Kristian Grönberg kertoo alan säännöistä. Lavalle nousevien katsojien valmistaminen on melko satunnaista.
STM:n ja THL:n välinen kiista ei ole vielä ohi, kirjoittaa kotimaan toimittaja Pihla Loula.
Yksi aktivisteista nousi tuolille kesken Verdin Requiemin ja kertoi toimenpiteistä ilmastokriisin estämiseksi.
Demokraatit ovat alakynnessä Yhdysvaltojen kongressivaaleissa, sillä vallassa oleva puolue pannaan vastuuseen hintojen noususta.
Selvitys venäläisten kiinteistökaupan rajoittamisesta annetaan viimeistään 19. joulukuuta.
Öljyväriluonnos ostettiin haagilaismuseoon vuonna 1921. Se paljastui Rembrandtin maalaamaksi tämän kaikki teokset esittelevän kirjan kokoamisen yhteydessä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости