Moni haluaa jo mieluummin käytetyn kuin uuden vaatteen. Mistä muodin suuressa murroksessa on kyse?
Lukuisten työntekijöiden irtisanoutuminen herättää huolta sosiaalisen median palvelun toimintakyvystä.
Hainevillä tehdään vuosittain kauppaa satojen miljoonien eurojen arvosta.
Latokartanon peruskoulun viidesluokkalaiset valitsivat lapsen oikeuksista suosikkinsa.
Pohjois-Korea on tehnyt viime aikoina lukuisia ohjuskokeita.
Klamath virtaa Oregonin ja Kalifornian halki Tyyneenmereen.
Liikenne oli poikki useita tunteja tapahtuneen takia.
Aikuiset vaativat lapselta anteeksipyyntöä arkisissa tilanteissa usein liian nopeasti, asiantuntijat sanovat ja muistuttavat, että anteeksi voi pyytää myös muuten kuin sanallisesti.
Terapeutti Pekka Hämäläinen auttaa asiakkaitaan pääsemään yli katkeruudesta, mutta katkeroituminen on päässyt yllättämään hänet itsensäkin. Hän kehottaa puhumaan läheisten kanssa asiat halki ennen kuin on liian myöhäistä.
Hoidatko lapsenlapsiasi säännöllisesti tai silloin tällöin? HS kerää kokemuksia aiheesta.
Suomessa ja maailmalla vietetään parhaillaan lapsen oikeuksien viikkoa.
Kuinka tarkkaan katsoit viikon uutislähetyksen? Testaa tietosi Lasten uutisten visassa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости