Ajanviete | Miniristikko: Tänään avara ristikko – Siitä ei tiettävästi tule kenellekään fobiaa!
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Agon Sadikun ja Tomas Galvezin maajoukkue-edustukset voivat ratketa Huuhkajien Algarven leirillä.
Turun juutalaisen seurakunnan synagoga töhrittiin ja porttiin kiinnitettiin juutalaisia solvaava teksti vuonna 2020. Nyt käräjäoikeus on antanut tuomion törkeästä vahingonteosta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
”Jo ennakkotietojen perusteella uskallan luvata: Näillä keikoilla tulen kuulemaan jotakin, mitä en ole aiemmin kuullut”, kirjoittaa Katri Kallionpää.
Suomi ja Ruotsi toipuvat Venäjän hyökkäyssodan aloittamasta energiamarkkinoiden kriisistä muuta Eurooppaa nopeammin, Energiateollisuus arvioi.
Miehellä on ulosotossa suuri summa rahaa aiemman rikostuomion vuoksi.
Terveysyritys Mehiläinen aikoo tuoda Suomeen ensi vuonna tuhat ulkomaista hoiva-avustajaa. Halukkaita olisi moninkertaisesti, mutta julkinen sektori ei ole halunnut palkata heitä.
Elokuun alussa tehdyssä kotietsinnässä paljastui huumaus- ja dopingaineita, aseita ja räjähdysaineita. Asunnosta löytyi myös rikollisryhmäksi määritellyn kerhon liivit.
HS:n grafiikka kertoo reaaliajassa, millainen on Suomen sähköverkon tilanne.
Dagens Nyheterin ja Politikenin päätoimittajat arvioivat Hufvudstadsbladetissa, että Viestikoekeskus-oikeudenkäynnin takia kansallisesta turvallisuudesta voi Suomessa tulla ”no-go-zone”, josta media ei uskalla raportoida.
Mannerheimintie suljetaan liikenteeltä Eduskuntatalon tuntumassa.
Muotisuunnittelija Vivienne Westwood teki muodista viestin välityksen kanavan, sanovat suomalaiset muodin asiantuntijat.
Käräjäoikeus tuomitsi neljä ihmistä laittoman yhdistystoiminnan harjoittamisesta.
Erityisen korkeita lämpötiloja odotetaan Ranskaan, Benelux-maihin, Saksaan, Puolaan ja Alppien ympäristöön.
Yhtä syytettiin taposta Auroratalossa viime elokuussa tapahtuneesta puukotuksesta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости