Maanantaina alkanut veturinkuljettajien lakko pysäytti junaliikenteen heti vuorokauden vaihduttua. Tieto lakosta ei tavoittanut kaikkia lähijunien käyttäjiä.
Pirkanmaalta Helsinkiin työmatkaansa taittavat turvautuivat kimppakyyteihin ja bussiyhteyksiin, kun junalakko katkaisi raideliikenteen Tampereen ja Helsingin välillä.
Traficomin mukaan tavoitteena on, että tämän jälkeen lentoliikenne alueille jatkuu markkinaehtoisesti.
HS kirjoitti helmikuun lopulla suositun pyöräliikkeen menneen konkurssiin. Tulevana lauantaina liike avaa jo ovensa uudelleen.
Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyyttä mittaavassa tutkimuksessa toimialan keskiarvo heikkeni edellisvuodesta.
Paneelin kuudes arviointiraportti valmistuu yhteenvetoraportin myötä. Raportti julkaistaan kriittisellä hetkellä: tiedeyhteisö on vakuuttunut, että kuluva vuosikymmen on ilmaston kannalta ratkaiseva.
Saksalainen autojätti Volkswagen lähti Venäjältä sodan takia. Nyt sen omaisuus on jäädytetty ja venäläiset haastoivat saksalaiset oikeuteen.
Jenni Hiirikoski joutui odottamaan ambulanssia kummallisen pitkään.
Oikeusasiamiehen mukaan Poliisit-televisiosarjan tekotapa oli ongelmallinen. Poliisihallitus on nyt päättänyt, ettei sarjaa enää jatketa. Poliisi keskittää viestintäänsä entistä enemmän sosiaaliseen mediaan.
Britanniassa toimittajana työskentelevä Barbara Serra on kyllästynyt valehtelemaan nuorille toimittajille. Niin hän kirjoittaa uutiskirjeessään. Jos nuoren äidinkieli ei ole englanti, mutta hän haaveilee toimittamisesta englann…
Hallitus päätti ylimääräisestä lapsilisästä budjettiriihessään syyskuussa.
Ruotsin hiihtäjät kertovat Expressenille suhteestaan juhlimiseen.
Pääministeriksi tarjolla tulevissa vaaleissa jo kolmatta kertaa Shinawatran suvun jäsen.
Yli neljän metrin korkeuteen kurottava kukkopatsas siirretään korjattavaksi Helsingin keskustasta kaukolämpötöiden tieltä.
Kelan verkkosivuilla kerrotaan, että häiriön takia Omakela ei tällä hetkellä näytä etuustietoja osalla asiakkaista.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости