Musiikki | Freelancer-muusikon elämä on niin epävarmaa, ettei Aili Järvelä ehkä ikinä uskalla perustaa perhettä
Laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä teki levyllisen kappaleita pelosta.
Laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä teki levyllisen kappaleita pelosta.
Hallitusneuvotteluihin osallistuvista puolueista pienin, kristillisdemokraatit, ei ole asettanut hallitukseen menemiselle lainkaan kynnyskysymyksiä. ”Olen neuvottelijana sen tyyppinen, että en hoida näitä asioita julkisuuden kautta”, sanoo puheenjohtaja Sari Essayah.
Kummaltakin odotetaan 0,25 prosenttiyksikön korotusta, mutta EKP saattaa päätyä myös 0,5 prosenttiyksikköön.
Krasimir Georgiev kerää rahaa nuorille, jotka taistelevat riippuvuuksia vastaan.
Jyväskyläläisen Susanna Ylisen 300 kilometrin hiihtolenkki Ylläksellä kesti 20 tuntia 15 minuuttia.
Faniraadin äänestykseen osallistui runsaat 12 000 ihmistä.
Jansson vietti aikaa Teuvalla vuonna 1953, jolloin hän oli maalaamassa Teuvan kirkon alttaritaulua Kymmenen neitsyttä. Dokumentin tekijät kaipaavat nyt aikalaisten muisteluita.
Kun sähkön pörssihinta on negatiivinen, sähkön tuottaja joutuu maksamaan siitä, että se syöttää verkkoon sähköä.
Yksityisasunnossa tapahtunutta rikosta tutkitaan tappona.
Raskaat taistelut Sudanin armeijan joukkojen ja niitä vastustavien puolisotilaallisten RSF-taistelijoiden välillä ovat raivonneet jo kolmatta viikkoa.
Hyönteistuotteet halutaan maassa omalle hyllylleen ja laboratorioliha kokonaan pannaan.
Vappupäivästä on tulossa selkeä ja aurinkoinen, mutta piknikille kannattaa pukeutua lämpimästi ja tuulenpitävästi.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости