Talotekniikkayhtiö Uponor kertoo aloittavansa Suomessa 235 työntekijää koskevat muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 65 työpaikan vähenemiseen.
GPS-häirintää on koettu Suomen itärajalla sodan alusta alkaen.
HS kysyi tutkijoilta teorioista, joita Kremliin tehdyn lennokki-iskun takana on esitetty olevan.
Teetkö nälkäiselle kumppanillesi leivän tai ostaako hän sinulle lempikarkkejasi kauppareissulla? HS kerää kokemuksia pienistä arjen teoista, joilla osoitetaan rakkautta.
Täällä kohtalonhetki koittaa viiden miljardin vuoden päästä.
Kulttijohtajien uskotaan kertoneen seurakuntalaisilleen, että itsensä näännyttämällä pääsee Jumalan luokse. Rannikkometsästä löydettiin viime viikolla yli sadan ihmisen ruumiit.
Meidän tulisi arvostaa julkisia tilojamme enemmän, sanoo rakennettua ympäristöä työkseen valokuvaava Tuomas Uusheimo.
Naton apulaispääsihteerin mukaan Venäjä on liikehtinyt entistä enemmän viime vuosina Atlantilla, Pohjanmerellä ja Itämerellä.
Pelastuslaitoksen piti leikata auton vahingoittunut ovi auki, jotta pyörtynyt kuljettaja saatiin ulos. Poliisi epäilee häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Petteri Orpon mukaan hallituksesta neuvottelevien puheenjohtajien ratkottavaksi ei ole ”oikeastaan” tuotu vielä kiistoja.
Saksalaisyhtiö Meyerin omistaman Turun telakan liiketulos ja liikevaihto kasvoivat selvästi vuonna 2022.
Tähän aikaan vuodesta moni kääntelee öisin tyynyä ja ihmettelee, miksi nukkuminen on niin hankalaa. Asiantuntijat kommentoivat nyt uneen liittyviä faktoja, jotka jäävät monilta huomaamatta.
Bieberin mukaan tapahtuma ei ole täysin poikkeuksellinen. Lääkeaineiden sekoittuminen on yleisin vaaratapahtuma, joita sairaalaympäristössä tapahtuu, hän kertoo.
”Jos kriisi jatkuu, rauha ja vakaus voivat olla vaakalaudalla koko alueella”, arvioi UNHCR:n edustaja.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости