Venäjä | Venäjä kertoi konsulaattien sulkemisesta ja syytti Suomea kovasanaisesti, Haavisto: ”Aika luonnollista”
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoo Venäjän tiistaisen ilmoituksen konsulaattien sulkemisesta heijastavan ajan kuvaa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoo Venäjän tiistaisen ilmoituksen konsulaattien sulkemisesta heijastavan ajan kuvaa.
Edgars Rinkēvičsin valinta vahvistaa pääministerin asemaa, mutta voi johtaa hallituspuolueiden vaihtoon.
Tutkinnassa ei saatu täyttä varmuutta palon syttymissyystä.
Kaksi epäiltyä vangittiin jo aiemmin runsas viikko sitten. Tutkinnanjohtajan mukaan ei ole todennäköistä, että epäiltyjä ilmaantuisi enempää.
Paikalliset eivät havainneet uudella nimellä avautuneessa liikkeessä juuri eroja läntisen omistajan aikoihin.
Djurgårdenin ja AIK:n välisen liigaottelun väkivaltaisuudet tuomitaan Ruotsissa laajalti.
Työriidan osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan luona seuraavan kerran 5. kesäkuuta.
Muilta osin kansalaisuuden saannin ehdot tiukkenevat. Uutuutena on tulossa perussuomalaisten vaatima kansalaisuustesti.
Moni toivoo Intiassa, että tyttöjen ja naisten kohtaamaan väkivaltaan ja turvattomuuteen puututtaisiin enemmän.
Vaalitappion vuoksi vihreiden rahoitus väheni 1,2 miljoonalla eurolla vuodessa.
Remontti voi kestää elokuuhun 2024 saakka. Aikataulu riippuu muun muassa siitä, löytyykö aukion maaperästä arkeologisesti merkittäviä esineitä tai rakenteita.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости