Seurakunnan mukaan leirillä toimittiin turvallisuussuunnitelmaa noudattaen.
Hyundai-kuski Esapekka Lappi joutuu tyytymään kakkoskuljettajan paikkaan. Nyt hän valmistautuu ensimmäiseen Safari-ralliinsa.
Kuluttajariitalautakunnan mukaan määräaikaisen sopimuksen hinta saa olla enintään 15 prosenttia korkeampi kuin voimassaoloaikana myytävien sopimusten keskihinta. Päätöksen seuraukset voivat olla valtavat.
Evan Gershkovich on virunut vankilassa jo lähes kolme kuukautta. Hänen oikeudenkäynnilleen ei ole asetettu päivämäärää.
Yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti, kun vene törmäsi siltatyömaan rakenteisiin Helsingin edustalla toukokuussa.
Allas Sea Poolin saunarakennus vaurioitui, kun risteilyalus törmäsi siihen viime vuonna. Uudet tilat pitävät sisällään esimerkiksi 30-paikkaisen näköalasaunan.
Pidempää teatterilevitystä koskevat säännöt on tulkittu reaktioksi suoratoiston suosioon.
Juhannusviikon lämmin sää saattaa edistää sinileväkukintojen kehittymistä.
Kerro matkatunnelmistasi lähettämällä viestiä Whatsapilla numeroon 040 661 2540 tai alla olevilla lomakkeilla. Voit lähettää myös kuvia ja videoita.
Samalla kun Israelin asevoimat iskivät lennokilla palestiinalaisiin taistelijoihin, polttivat Israelin uudisasukkaat palestiinalaisten siviilien rakennuksia.
Hallituspuolueiden kannatukset ovat säilyneet lähes muuttumattomina toukokuun mittaukseen verrattuna.
Järjestö vaatii, että EU laittaa stopin valheellisille väitteille lentämisen ympäristöystävällisyydestä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости