Liikenne | Kehätien liikenne ruuhkautui peltikolareista Konalassa
Ensin kolaroitiin itään päin menevillä kaistoilla, sitten länteen päin suuntaavilla kaistoilla.
Ensin kolaroitiin itään päin menevillä kaistoilla, sitten länteen päin suuntaavilla kaistoilla.
Syyte koski naisen Facebook-julkaisua, joka oli syyttäjän mukaan maahanmuuttajia yleistävä ja leimaava.
Ivan Kuljak voimisteli maansa cup-kilpailussa kuusiottelun kolmannelle sijalle.
Kolme ihmistä oli maanantaina yhä kateissa viikonlopun rankkasateiden jäljiltä.
Professori Kari Liuhto arvioi, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset voivat aiheuttaa riskin, sillä Venäjä käyttää ihmisiä hybridivaikuttamisen välineinä. Asiaa on pohdittava vakavasti, mutta se ei voi tarkoittaa, etteivät venäläiset voisi enää saada Suomen kansalaisuutta.
Ranskalaismedian mukaan Kassovitz oli moottoripyöräkurssilla roolia varten.
Vainaja löytyi maastosta. Poliisi arvioi vainajan kuolleen kuluvan vuoden keväällä.
Sannah Nedergårdin näyttelemä suomalaispoliisi saa peitetehtävän Tukholmassa.
Me emme vaikene -mielenosoituksessa Helsingissä nähtiin banderolli, jossa kirjoitettiin Petteri Orpon ja Riikka Purran päiden leikkaamisesta. Järjestäjät kertovat tuomitsevansa banderollin ja pyrkineensä puuttumaan siihen paikan päällä.
Pörssisähkö maksaa tiistaina kalleimmillaan 16,2 senttiä kilowattitunnilta. Ero halvimpiin tunteihin on selvä.
Maanantain harjoitus on osa Porin prikaatin johtamaa pohjoismaista Reccex 23 -harjoitusta.
Mestiksessä Jokerien ja Kiekko-Espoon ympärillä käyty keskustelu on huomattu myös Liigassa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости