Tehtävä on ollut käynnissä noin tunnin. Kauniaisissa Petaksen alueella on käynnissä poliisitehtävä. Paikalla on useita poliisipartioita. Tehtävä on ollut käynnissä noin tunnin, Länsi-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan.
Poliisin mukaan tilanne Lippajärvellä on hallussa.
Teräshäkki on suunniteltu siten, että se suojaa Havis Amandaa kiipeilijöiltä.
Yhdysvaltalaistähti on jo saavuttanut neljä olympiakultaa ja seitsemän olympiamitalia.
Asiamies ei käsittele yksittäistapauksia eikä toteuta valvontaa. Nyt virka lakkautetaan ja rahoitusta ohjataan esimerkiksi lintuinfluenssan hoitoon.
Hallituksen rivit pysyivät suorina eduskunnan äänestyksessä, vaikka kysymykset rasismista jäivät elämään.
Päätös Afrikan unionin kutsumisesta suurten teollisuusmaiden ryhmään tehdään mahdollisesti G20-huippukokouksessa lauantaina.
Ajoneuvo pysäytettiin terminaalissa puoli yhdeltätoista aamupäivällä paikallista aikaa, alue eristettiin ja yksi mies otettiin kiinni.
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén kiersi kysymyksen siitä, olisiko hän äänestänyt Riikka Purran, Wille Rydmanin ja koko hallituksen luottamuksen puolesta.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Oikeus on vanginnut useista tulipaloista epäillyn miehen.
Syyttäjävirasto vaatii oikeutta tutkimaan, syyllistyikö Rubiales seksuaaliseen häirintään ja pakottamiseen suudellessaan Jennifer Hermosoa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости