Helsingin kaupunki ei pidä Tennispalatsia perusteltuna sijoituksena. Rakennus on menossa kiinteistöalan yhtiölle Niamille.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Maria Nordinin eläinsuojelurikoksesta, koska tämä ei ollut vienyt kissaansa ja kanaansa eläinlääkäriin. Entä jos samoja perusteita sovellettaisiin eläinten tehotuotantoon?
Itsenäisyysjuhla järjestettiin Espoon koululaisille ensi kerran vuonna 2017, jolloin Suomi täytti sata vuotta.
Hernesaareen suunnitellaan asuntoja noin 7 500 asukkaalle ja tiloja 3 000 työpaikalle.
41-vuotias henkilö on otettu kiinni liittyen tapahtuneeseen, poliisi kertoi.
Toimittaja Antti Rämäsen poikkeuksellisen ansiokas teos syventyy rajamaan huvila-alueella raivonneeseen etniseen terrorismiin.
Paneeli pysyy yliopiston juhlasalissa, mutta kulkureittejä saliin muutetaan.
Veitsihyökkäyksessä pahoin loukkaantuneet lapsi ja nainen ovat yhä sairaalassa kriittisessä tilassa. Poliisi ei ole vielä päässyt kuulustelemaan teosta epäiltyä miestä.
Vuonna 1978 uransa aloittanutta Killing Jokea on kutsuttu post-punkin kulttinimeksi.
Ruotsin ammattiliittojen ja Teslan taistelu on etenemässä oikeuteen asti. Kumpikaan osapuoli ei ole hellittämässä vaatimuksistaan.
Green Border on vahva ehdokas Euroopan elokuvapalkintogaalassa.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Viikonloppuna kylmenneen sään arvioidaan piristäneen vaate- ja urheilukaupan Black Friday -myyntiä.
Pörssisähkön verollinen hinta pysyy koko tiistain alle kymmenessä sentissä kilowattitunnilta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости