Mies söi etnistä ruokaa useissa eri ravintoloissa ilman aikomustakaan maksaa laskua. Lisäksi mies pissasi hotellin hissiin.
Kalleimmillaankin pörssisähkö maksaa perjantaina vain noin 4,5 senttiä kilowattitunnilta.
Poliisilla oli tehtävä Itäkeskuksen uimahallissa keskiviikkona 27. joulukuuta.
TuTo Hockey Oy julkaisi tiedotteen, jossa se kävi läpi lisenssikomitean antamat liigalisenssin hylkäämisperusteet.
Ihmisiä ei ollut vaarassa. Sprinklerit menivät päälle, kun metron virroitin oli syttynyt palamaan.
Some-vaikuttaja Maria Nordin aikoo valittaa Helsingin käräjäoikeuden antamasta tuomiosta, jossa hänet määrättiin eläintenpitokieltoon. Nordinin asiamies Kari Uoti ihmettelee, koskisiko päätös myös Nordinin 20 000 mehiläistä.
Anssi Kelan mukaan kaksi uhria on menettänyt huijareille kymmeniätuhansia euroja.
Onnettomuusajoneuvo oli ajanut ennen räjähdystä katuojaan.
Suomen leirissä oli hiljaista MM-kisojen välipäivänä.
Sinisen eri sävyihin kiedottu Newcastle tuntuu elokuvassa siltä kuin se olisi tuotu aikakoneella suoraan vuodesta 1988.
Helsinkiläistalon remontin yhteydessä seinän sisältä löytyi taideteoksia, jotka Vesa-Matti Heikkilä on tehnyt pikkupoikana. Nykyään Lontoossa asuva 60-vuotias Heikkilä ei kuitenkaan itse muista kätkeneensä niitä sinne.
Kirjeitä Venäjältä -sarjan venäläinen avustaja Ivan selvittää, mitä maahanmuuttajista Venäjällä tiedetään. Virallisesti ja epävirallisesti.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости