Maailman suurimman timanttien tuottajan Alrosan omistaa Venäjän valtio.
Kun suhdannenäkymät näyttävät jälleen huonoilta, voisi olla järkevää lämmitellä kylmenneitä välejä. Vain keskustelemalla voi saavuttaa luottamuksen ja yhteisen tilannekuvan.
Linja-autoja on ollut vaikeaa saada lämpimiksi ja käyntiin.
JHL:n puheenjohtajana aiemmin toiminut Päivi Niemi-Laine erosi yllättäen liiton johdosta marraskuun lopussa.
Toimitusjohtajana omistamassaan yhtiössä toimiva mies vapautui tutkintavankeudesta vain reilu kuukausi ennen uudenvuodenaaton ampumista.
Kanariansaarilla on jyllännyt ärhäkkä vatsatautiepidemia. Las Palmasista Helsinkiin lähtenyt lento myöhästyi tunteja, kun lennolta poistettiin sairastuneita matkustajia.
Kapselia kokeillaan ihmiseen ehkä 3–4 vuoden kuluttua.
Kerttu Niskaselle kävi juhamiedot.
Kokoomuksen oikea laita on avoin hyökkäykselle. Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps) näytti mallia ja lopetti joulurauhan kontekstista irrotetulla kuvakaappauksella.
HS:n uutiskooste kertoo keskiviikkona tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Emil Ruusuvuori kukisti vuoden ensimmäisessä ATP-turnauksessaan maailmanlistalla sijalla 15 olevan Karen Hatšanovin.
Olosuhteet ovat olleet haastavat myös pelastuskoirille, joita ei poliisin tiedotteen mukaan ole voitu käyttää etsinnöissä kuin vain hetken.
Myös ministereiltä vaadittiin syntyperäistä Suomen kansalaisuutta aina 1990-luvulle asti.
”Siitä tulee sellainen ajatus, että ei-syntyperäinen suomalainen voisi olla jotenkin epäluotettava tai epäisänmaallinen”, sanoo kansanedustaja Bella Forsgrén.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости