Areenat | Iltalehti: Helsinki-hallilla rästissä jättisumma
Halliyhtiö on aiemmin hoitanut maksurästinsä kuntoon ennen kuin perintäoperaatio on ehtinyt pitkälle.
Halliyhtiö on aiemmin hoitanut maksurästinsä kuntoon ennen kuin perintäoperaatio on ehtinyt pitkälle.
Puolustustarvikkeiden vientilupia on myönnetty Saudi-Arabiaan ainoastaan kerran sitten vuoden 2018. Silloin hallitus totesi, ettei luville ole edellytyksiä.
Valokuvaaja Konsta Punkalle lähiluonto on tärkein aihe, ja se löytyy myös kaupungista.
Kokenut viulisti-kapellimestari vie jälleen kerran ylikapellimestarikaudellaan oman orkesterin uuteen konserttitaloon.
Mannerheimintie muuttuu osittain yksikaistaiseksi tammikuun lopulla.
Aki oli telakan kokeneimpia insinöörejä, arvostettu ammattilainen. Sitten hän jäi yllättäen eläkkeelle. Kun Aki puoli vuotta myöhemmin julkaisi Facebookissa valokuvan, ex-työkaverit tajusivat, että jokin on pielessä. Alkoi selvitä poikkeuksellinen vakoiluvyyhti.
Pomo ei voi olla alaistensa kilpailija, olipa sitten kyse asiantuntemuksesta tai työtehtävien suorittamisesta.
Tšekissä nähtiin todella ruma tilanne viikonloppuna.
Ylen musiikkipäällikkö Tapio Hakanen kertoo pitäneensä Vox Populi -kappaletta valintahetkellä ”persoonallisena” ja ”punk-henkisenä”.
Kirkot olivat tilanneet tutkimuksen itse, mutta eivät toimittaneet kaikkia pyydettyjä asiakirjoja.
Laulaja ja tapahtumajärjestäjä vetoavat teknisiin ongelmin konsertin viivästymisessä.
The Zone of Interest tekee vaikutuksen erityisesti äänisuunnittelullaan. Keskitysleirin komendantista kertova elokuva saa Suomessa ensi-iltansa juuri ennen holokaustin uhrien muistopäivää, joka on lauantaina 27. tammikuuta.
Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Asunnoista kahdessa oli paikalla asukkaita palon syttyessä.
Musti Groupia havitteleva sijoittajaryhmä korotti ostotarjoustaan kymmenellä sentillä 26,10 euroon osakkeelta.
Australian avointen finaaliin edennyt Aryna Sabalenka ei ole tämänvuotisessa hävinnyt vielä yhtään erää.
Mark Williams esitti kohtuullisen harvinaisen lyöntisarjan.
Muutos on osa valmistautumista pienydinvoimaloiden markkinoille tuloon.
Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan Lidlin esittämä kysymys lakkoon osallistumisesta on perusteltu, vaikkakin mielipiteitä jakava.
Lunnihavaintoja on nyt tehty poikkeuksellisen paljon.
Finanssivalvonnan mukaan Kevan johdannaissopimusten raportointi on ollut puutteellista vuosina 2019–2023.
Mikko Mäkelän Sebastian kilpailee Yhdysvaltojen tärkeimmän elokuvafestivaalin Sundancen ulkomaisessa sarjassa. Ohjaaja-käsikirjoittaja tietää sen jakavan mielipiteitä.
Klassikosta tulee ekologinen puheenvuoro.
Valtakunnansyyttäjän toimisto tutkii nyt tapausta.
Lääkkeiden arvo oli yli 4 000 euroa. Syytetty on myöntänyt vieneensä lääkkeet.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости