Venäjä harkitsee jälleen kuolemanrangaistuksen palauttamista. Kuolemanrangaistus on Venäjällä ikuisuuskysymys, johon palataan aina murrosaikoina.
Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus on avattava yliopistojen harjoittelukouluille.
Nykyisten hoitomenetelmien täydentäminen luonnonvaraisella laidunnuksella auttaa hallitsemaan kustannuksia ja vähentää uhanalaisten lajien katoamisen riskiä.
Liikemies suunnittelee kisoja, joissa saa doupata mielin määrin. Dopingin käytöstä voi tulla pahoja ongelmia yllättäen tai myöhemminkin, Suekin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala varoittaa.
Pörssiyhtiöiden yhteenlasketun liikevoiton ennakoidaan supistuneen runsaat viisi prosenttia alkuvuonna.
Tärkein työmarkkinatilannetta selittävä tekijä on ay-liikkeen huoli omasta valta-asemastaan yhteiskunnassa.
Katoamassa olevista perinnebiotoopeista pitää huolehtia.
Kun hyvinvointialueiden vanhusyksiköt voivat hoitajamitoituksen höllentämisen myötä toimia entistä vähemmällä työvoimalla, hoitajia riittää töihin eri puolille maata aiempaa paremmin.
Ei hallituksella ole enää mitään riihtä. Sillä on leikkuupuimuri.
Sosiaalityö on vastuullista asiantuntijatyötä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien kanssa.
Suomeen pitäisi saada lisää investointeja, työpaikkoja ja verotuloja.
THL:n Liina-Kaisa Tynkkynen kritisoi hoitotakuun pidentämistä samaan aikaan kun hallitus antaa rahaa yksityiselle lääkärille pääsemiseksi.
Senaatin mukaan virkasyyte oli perustuslain vastainen.
Bayern München sai kauteensa vielä hieman helpotusta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости