Jääkiekko | Raiskauskohussa uusi käänne Kanadassa – poliisi kehotti viittä pelaajaa antautumaan
Pitkään vellonut vyyhti on vihdoin avautumassa.
Pitkään vellonut vyyhti on vihdoin avautumassa.
Yhdysvallat patistaa myös Unkaria etenemään.
Presidenttiehdokkaat olivat eri linjoilla tulehtuneesta tilanteesta hallituksen ja ay-liikkeen välillä. Suomeen on tulossa ensi viikolla poikkeuksen laajoja poliittisia lakkoja.
Toukokuulle asti kestävissä Steadfast Defender -harjoituksissa on läsnä 90 000 sotilasta. Harjoituksiin osallistuu sotilaita kaikista Nato-maista ja Ruotsista.
HIFK kompuroi taas ja hävisi kotikaukalossaan Rauman Lukolle, mutta takalinjoilla loistaa SM-liigan kuumin nimi.
Applen odotetaan julkistavan uuden Iphone-käyttöjärjestelmän ensi kesänä. Analyytikot odottavat, että esimerkiksi Applen ääniassistentti Siri toimisi jatkossa tekoälyn voimin, Financial Times kertoo.
Kokoomuksen ehdokas uskoisi huippukokouksen vahvistavan Yhdysvaltojen sitoutumista Suomeen.
Teemu Henritius ja Otto Karvinen viettivät kolmen tehopisteen iltaa, kun Jokerit haki täydet pisteet Tampereelta.
Sunnuntaina koko maassa taas lauhtuu, meteorologi sanoo.
Muut ehdokkaat olivat MTV:n tentissä sitä mieltä, että presidentti Sauli Niinistön kehotus nollatoleranssiin rasismin suhteen oli tarpeellinen.
Espanjan Carlos Alcaraz joutui pakkamaan laukkunsa Australian avoimissa, kun Saksan Alexander Zverev otti hänestä selvän voiton.
Helsingin tuoreimmasta tunnelihankkeessa syntyi tiukka poliittinen vääntö. Väännön keskipisteenä on jälleen kerran Lapinlahden sairaalan puisto.
Katolisessa maassa on voimassa edeltäneen hallituksen jäljiltä liki kattava aborttikielto.
Vuonna 1998 valmistunut jäätelökioski sijaitsee merenrannalla Meripuistossa.
Yhtenäiskulttuurilla on ehdottomasti tulevaisuutta ja siinä journalismilla on aivan keskeinen rooli, sanoo MTV:n suunnittelujohtaja.
Kaivosmiesten edustajan mukaan turman sattuessa töissä oli yli 200 kaivosmiestä, joista 73 löydettiin kuolleina.
Pieksämäellä yritysten nimiin ilmestyi paikallisten nuorten nimiä. Taustalta löytyy selkeä selitys.
Delta Airlinesin liikennöimä kone oli lähdössä Atlantan kansainväliseltä lentoasemalta kohti Kolumbiaa, kun sen etupyörä irtosi.
Palloliiton pääsihteerin mukaan erotuomaritoiminnossa on ollut henkilösidonnaisia ongelmia keskimääräistä enemmän.
Presidentin virka-asunnoksi tulee Munkkiniemessä sijaitseva valtion vierastalo, jonka sisustus herätti keskustelua muutama vuosi sitten.
Televisiostudioon tehtyä hyökkäystä tutkinut syyttäjä oli matkalla oikeuteen, kun kaksi aseistautunutta miestä alkoi ampua häntä kohti.
Poliisi pidätti kolme ihmistä ja takavarikoi aseita.
Isä Imad uskoo, että kaksi valtiota, Israel ja Palestiina, takaavat rauhan. Hänen poikansa Qaissin unelma on, että Israel häipyy kokonaan alueelta.
Kielenhuollon ikonina pidetty alkaa tehdä -rakenne sai kymmenen vuotta sitten rinnalleen alkaa tekemään -muodon. Siitä seurasi suomen kielen lautakunnalle ennennäkemätön julkinen ryöpytys. Miten ratkaisuun päädyttiin?
Japanilainen Muji-myymälä alkoi syksyllä tarjota kunnianhimoisia illallisia.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости