Adoptio ei sovellu auttamiseen sotaolosuhteissa Ukrainassa, adoptiolautakunta muistuttaa. Lapsia täytyy auttaa muilla keinoilla.
Ydinvoimalassa syttyi tulipalo viime yönä Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Ukrainalaisviranomaisten mukaan tulipalo on saatu sammutettua, mutta venäläiset joukot ovat saaneet ydinvoimalan haltuunsa.
Venäjän olympiakomitea ROC korosti, ettei urheilua ja politiikkaa saisi missään tilanteessa yhdistää.
Sotilasliittoon kuulumattomat kumppanimaat Suomi ja Ruotsi ovat saaneet kutsun Naton ulkoministerikokoukseen.
Vasemmiston Honkasalo kehottaa pitämään pään kylmänä Vasemmistoliiton helsinkiläinen kansanedustaja Veronika Honkasalo perää malttia turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Hän otti asiaan kantaa perjantaina facebookissa ja twitterissä. – Varsinkin nyt maltti on viisautta, ei välinpitämättömyyttä, Honkasalo painottaa. – Erityisesti kriisien keskellä on erityisen tärkeää pitää pää kylmänä, toimia harkiten ja pohtia eri vaihtoehtoja. Tämä koskee erityisesti suurten turvallisuuspoliittisten linjausten tekemistä. Читать дальше...
Michael Bolton osallistuu Yhdysvaltojen viisuihin.
Tutkimuksen mukaan jäsenyyttä vastustaa 27 prosenttia kansalaisista ja suunnilleen yhtä moni on epätietoisia.
Jokerit jättäytyi pois KHL:n pudotuspeleistä sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.
EEG-tutkimus mittaa aivojen sähköistä toimintaa. Sitä käytetään erityisesti epilepsian diagnosoimiseen, mutta myös muiden aivosairauksien tunnistamiseen.
Kaakkois-Ukrainassa sijaitsevan Zaporizhzhjan ydinvoimala on Euroopan suurin. Voimalassa on kuusi ydinreaktoria, joista tosin vain yksi on STUKin tietojen mukaan tällä hetkellä käytössä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
”Sdp:n sisällä tullaan käymään perusteellinen keskustelu suhtautumisesta Nato-jäsenyyteen ja tämä keskustelu on jo alkanut”, sanoo pääministeri Sanna Marin.
Kevätkylvöjä tuskin pystytään tekemään täysimääräisesti, koska osa työntekijöistä on lähtenyt puolustamaan maataan ja tuotantopanoksistakin on puutetta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости