Arvio uhrien tarkasta määrästä vaihtelee kymmenen ja lähes 70:n välillä. Mikään taho ei ole vielä ottanut iskua nimiinsä.
Real Madrid varmisti La Ligan mestaruuden oman kotiyleisönsä edessä.
Vappu Pimiä on tehnyt pitkän uran viihdemaailmassa. Ensiaskeleet otettiin chat-juontajana MTV3-kanavalla 2000-luvun alussa.
Teemu Pukki koki uransa toisen Valioliiga-tippumisen.
Norwich Cityn putoaminen varmistui lauantaina, kun Norwich City hävisi Aston Villalle.
Ihmisiä Pekingin rautatieaseman ulkopuolella. Pian julkisilla paikoilla liikkumiseen ja joukkoliikenteen käyttöön vaaditaan negatiivinen koronatesti.
Venäjän reservin mobilisoiminen kestää Toverin mukaan pitkään eikä siksi vaikuta nopeasti nykytilanteeseen.
Juuso Puhakka luo kilpakuljettajan uraa rata-autoilun parissa.
Toistaiseksi konkreettisiin rakennustoimiin ei ole vielä alettu, sanoo Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen.
Veloce Lusson vanteen puolien välistä pilkottavat punaiset jarrusatulat.
Korhonen pelasi Gironassa kolmannen kierroksen par-tulokseen ja putosi kymmenen kärjestä, mutta Välimäki paransi asemiaan.
Mick Schumacherin F1-taival on ollut vaikea ja kivinen.
Sienna Miller on yhdysvaltalainen näyttelijä.
Autossa matkustajana ollut mies loukkaantui, ja hänet vietiin Kuopioon sairaalahoitoon.
Mino Raiolan perhe vahvisti agentin kuoleman.
Jalkapallon vaikutusvaltaisimpiin pelaaja-agentteihin kuulunut Mino Raiola on kuollut.
Neil Parish jäi ilmeisesti kahdesti kiinni aikuisviihteen katselusta työajalla. Arkistokuva vuodelta 2017.
Vilma Karjalainen juontaa Henna Kalinaisen kanssa Mamma Mia -podcastia.
Kevätpörriäinen -lehteä julkaisee Helsinki-Uusimaan luokanopettajat ry, ja varoja käytetään koulujen hyväksi.
Liverpoolin keskikenttäpelaaja Naby Keita pääsi takaisin avauskokoonpanoon ja piti maalillaan Liverpoolin hyvissä asemissa mestaruustaistelussa.
Joakim Kemell juhli puolivälierissä hattutemppua.
O’Sullivan johtaa John Higginsiä vastaan erin 15–9.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости