Latinalainen Amerikka | Ecuadorin presidentti julisti poikkeustilan rikollisliigojen väkivallan takia
Alle vuoden vallassa ollut presidentti julisti poikkeustilan jo toisen kerran. Ecuador on kauttakulkureitti Perun ja Kolumbian kokaiinille.
Alle vuoden vallassa ollut presidentti julisti poikkeustilan jo toisen kerran. Ecuador on kauttakulkureitti Perun ja Kolumbian kokaiinille.
Naby Keïta (oik.) teki Liverpoolin ainoan maalin Newcastlessa.
Vaikuttamisyrityksiin sosiaalisessa mediassa kannattaa varautua.
Hope Solo on ilmoittautunut vieroitushoitoon rattijuopumuksen jälkeen.
Aleksandr Ovetškin toivoo toipuvansa pudotuspeleihin.
Pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat lakittavat Mantan vuorovuosina. HYY on edellisen kerran lakittanut Mantan vuonna 2018.
Olivia Wilde joutui kiusalliseen tilanteeseen.
Sähköautojen myyntiosuus kasvaa kovalla vauhdilla ja nyt se riitti jo ykköstilaan Euroopan rekisteröintitilastoissakin.
Suomen energiantuotannossa maakaasun rooli on vähäinen ja korvattavissa, mutta ongelmaksi on muodostumassa teollisuus, joka käyttää maakaasua raaka-aineena.
Mark Shelton pahensi tilannettaan pinseteillä.
Painostus tulee usein liikunta-alan sisältä. Korona-aikana on haluttu vaiettaviksi tutkimukset, joissa pandemia ei näytä tarpeeksi tuhoisalta liikkumiselle ja seuratyölle.
Jere Innala teki kaksi maalia.
Hometalossa kasvoi mittava kannabissato.
Niko Ojamäki varmisti voiton Leijonille päätöserän puolivälissä.
Äänestysprosentit laskevat, ja eriarvoisuus näkyy äänestyskäyttäytymisessä. Sitran johtava asiantuntija Joonas Leppänen kaipaa Suomeen demokratiakasvatusta. Pitääkö demokratian tilasta Suomessa olla huolestunut, Sitran johtava asiantuntija Joonas Leppänen? Totta kai pitää. Olennaista on havaita, että Suomessa on niin sanottu osallistumisen paradoksi. Se liittyy siihen, että ihmiset luottavat instituutioihin mutta eivät koe pystyvänsä vaikuttamaan niihin. Hyvä ajankohtainen esimerkki...
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Hunanin maakunnan pääkaupungissa Changshassa sijaitsevassa kuusikerroksisessa rakennuksessa oli ravintola, elokuvateatteri ja asuntoja.
Puheenjohtaja Riikka Purra palkitsi lauantaina Jussi Halla-ahon puolueen hyväksi tehdystä työstä perussuomalaisten standaarilla.
Validia palkkasi Valvirasta virkamiehen, jonka tehtävänä oli valvoa yrityksen lukuisia laiminlyöntejä. Työntekijöiden mukaan valvonta oli tehotonta.
Kirsi Alm-Siira on MTV3-kanavan uutisankkuri.
Suojatietä ylittävälle robotille on hyvä antaa tietä.
Yhteenotot ovat jatkumoa viikkoja kestäneille levottomuuksille.
Aleksandr Bolshunov voitti pitkään kaipaamansa olympiakullan Pekingissä.
Betty White olisi täyttänyt tammikuussa 100 vuotta.
Kevin Krawietz ja Andreas Mies jatkavat loppuotteluun.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости