Vanki pelasti itsetuhoisen sellitoverinsa tämän itse tekemästä hirttosilmukasta keskellä yötä Helsingin vankilassa.
Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat viime keväänä hakevansa avioeroa.
EU asettaa rajat tekoälyn käytölle. Professorin mukaan ne ovat vanhentuneet jo syntyessään.
”Minimivero on menestystarina”, EK:n verojohtaja Anita Isomaa arvioi.
Näyttelijä Amanda Palo kertoi Helsingin Sanomille ymmärtävänsä tietyissä tapauksissa ruokakaupoista varastamista ja siksi kääntävänsä katseensa pois. Helsinkiläiset ruokakauppiaat puolestaan kehottavat ihmisiä ilmoittamaan kaikista varkauksista henkilökunnalle.
Helsingin hovioikeudessa alkaa maanantaina ensimmäisen niin sanotun katujengijutun syytteiden käsittely.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra pääsi iltapäivälehteen lennätettyään kansanedustajia kalliille matkalle Piilaaksoon. Sitran rahankäyttö joutuu kriittisen huomion kohteeksi silloin tällöin. Sitran käsittely mediassa on kuitenkin my…
Käytetty tavara vaihtaa tiuhaan omistajaa myös ilman euroja. Usein ilmaiseksi annettavat esineet löytävät uuden kodin vain tunneissa, jopa minuuteissa.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
”Ainakaan minä puolueen puheenjohtajana en ole havainnoinut, että puolue olisi jotenkin sekaisin”, Anna-Maja Henriksson sanoo HS:n haastattelussa.
HJK:n kausi on alkanut sekavissa merkeissä. Siitä huolimatta toimitusjohtaja Aki Riihilahti luottaa uuteen urheilutoimenjohtajaansa ja valmennustiimiin.
Stubbin kampanja ei ole vielä päättänyt, jättääkö se vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksesta.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kritisoi ankarasti näyttelijä Amanda Palon näkemyksiä ruokakaupasta varastamisesta.
Poliisin sai viime torstaina tiedon mahdollisesta väkivallanteosta. Yksityisasunnosta löytyi kuollut mies. Poliisi on ottanut useita ihmisiä kiinni.
Suomi lähtee nimekkäällä ryhmällä maastohiihdon maailmancupin osakilpailuihin Oberhofissa, Saksassa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости