Häkkänen haluaa venäläistaustaiselle kiinteistökaupalle täyskiellon.
Rakennusliike FH Rakentajat ja rakennuttajayhtiö FH Invest asetettiin konkurssiin viime viikolla.
Poliisi on saanut valmiiksi Mynämäessä kesällä tapahtuneen epäillyn murhan yrityksen esitutkinnan. Epäiltynä on kaksi miestä.
Helsingissä hätyytellään talven kylmyysennätystä. Ilmatieteen laitos varoittaa kireästä pakkasesta.
Antalyaspor antoi israelilaispelaajalleen potkut maalituuletuksen jälkeen.
HJK kertoi, miten valmentajasotku syntyi syksyllä, kun urheilutoimenjohtaja ei tarkistanut päävalmentajan mahdollisuutta koulutukseen.
Helsingin luksushotelli Kämp myy nyt kalusteitaan verkkokaupassa. Myynnissä on huoneiden kalustoa huonekaluista verhotupsuihin.
Gazan kaistaleen asutuskeskukset ovat kärsineet valtavia vahinkoja Israelin pommituksissa.
Tutkinta futislegendan kuoleman olosuhteiden ympärillä jatkuu edelleen.
Pirkanmaan tuhopolttosarjasta nostettiin vakavat syytteet epäiltyä 25-vuotiasta vastaan. Oikeudenkäynti alkaa tammikuun lopulla.
Eva Nordling on valtavan Icon of the Seasin ensimmäinen perämies. ”Laivalla tapahtuu kaikenlaista, ja ongelmanratkaisukyvyn pitää olla loistava”, hän sanoo.
Värivirheistä kärsivät eläimet ovat värityksensä takia usein alttiita saalistajille.
Harington esitti Jon Snow’ta huippusuositussa HBO-sarjassa.
Marraskuussa karille ajaneelta alukselta evakuoitiin noin sata matkustajaa ja seitsemän henkilökunnan jäsentä.
Ulkoilussa avustamiseen tai kirjan lukemiseen ääneen ei tarvita terveydenhuollon koulutusta, vaan luotettava ja vanhuksesta kiinnostunut ihminen.
Viime eduskuntavaaleissa taktinen äänestäminen nousi vahvasti keskusteluun. Näissä presidentinvaaleissa asetelmat ovat sellaiset, ettei merkittävää taktikointia välttämättä nähdä. Tilanne voi silti yhä muuttua, arvioi tutkija.
Kehitysapujärjestön mukaan köyhyyden poistaminen maailmasta veisi yli 200 vuotta.
Kuumenivatko tunteet, kun perhe kokoontui viettämään joulua ja vuodenvaihdetta? Vai ovatko välit jo niin huonot, että kokoontuminen on mahdotonta? Terapeutti kertoo, milloin aikuisen lapsen on syytä vetää raja suhteessa omiin vanhempiin.
Vielä vuoden 2018 presidentinvaaleja oli seuraamassa noin 30 venäläisen median edustajaa.
Ekonomistit ennustivat aiemmin, että Euroopan keskuspankki laskisi korkoaan tänä vuonna kolmesti.
Toimittaja Tero Heinänen kokosi Neuvostoliiton viihdemusiikin historian.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi lauantaina pitämässään puheessa, että lisäsopeutusten tarve on miljardista puoleentoista miljardiin euroa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости